Elämäni koira, ensimmäinen. Kuukkeli oli syntyessään pentueen nuorin ja heikoin. Olimme sattumalta kylässä kun tämä pentue syntyi Mäntsälän Levannossa, lupasin talon emännälle että jos kukaan ei tätä heiveröistä höpsöä halua olen valmis ottamaan sen. Synnyttävän koiran omistaja, kasvattaja, olisi antanut pennun menehtyä, olihan tämä värivirheellinen, liikaa valkoista kasvoissa. Onneksi ystäväni, talon emäntä teki pienelle pennulle ne kaikki samat ravistukset, mitä muillekin tehtiin ja kuopus jäi henkiin. Nyt hän on vahvimmista vahvoin, erittäin ihana, terve, voimakas koiru, jonka seurasta toivottavasti voimme vielä nauttia muutaman vuoden. 

Australianpaimenkoira on ehdottomasti minun rotuni. Rakastan näiden tyyppien luonnetta. Lisätietoja rodusta, kasvattajista jne löytyy http://www.australianpaimenkoirat.net/ . Eivät välttämättä ole helpoimmista päästä, mutta äärimmäisen seurallisia.

En ole koirankouluttajana mikään konkari, tuntuu että se hyvä mitä olen näiden kanssa saanut aikaiseksi on pikemminkin sattumia kun pitkän työn tuloksia, toisaalta kyllä minä heitä osaan jo lukea ja epäilen että hekin lukevat minua suvereenisti. Koulutamme toinen toisiamme. Kuukkeli syntyi 2001 ja täyttää tänä vuonna 12 vuotta. Hänellä on seuranaan kaksi vuotta nuorempi Wendy-Wendula.

 Nautin tämän talon pihasta ja olen iloinen, että sen voin myös tarjota koiruille. Kuukkelilla on jo jonkinlaista vanhuuden häikkää takajaloissa, kankea, ja aina ei takapää "pysy mukana". Pihalla hän saa liikkua oman kuntonsa ja halunsa mukaan. Loppuun asti.

Jatketaan elämää vielä vähän aikaa yhdessä