Lapsena kirjoitin mummulle postikortteja, joihin kirjoitin yksinkertaisimmillaan vastaanottajaksi
"mummu, Siviä Puskala, Rahkoila, Hattula" ei postinumeroita, ei tien nimeä saatikka talon numeroa. Posti tuli aina perille.

Rahkoilan kylällä on pitkät juuret. Vuonna 1539 täällä oli jo 11 taloa. Varhaisin kirjallinen merkintä menee 1300-luvulle, jolloin tiedettiin Tavast-nimisen suvun omistavan tilan täältä. Hattulasta on tehty myös arkelogisia löytöjä, jotka todistavat täällä liikkuneen väkeä jo kauan ennen keskiaikaa. 

vuoden 1693 kartta Rahkoilasta

Sana Rahkoi on tuttu Mikael Agricolan hämäläisten jumalten listasta, Rahkoi kuun mustaks jakoi. Kettumäen rintellä on helavalkeita poltettu, Kettumäen takaa löytyy myös röykkiöitä ja kylältä löytyy mm. kuppikiviä, uhrikiviä, yksi niistä aivan Mierolan sillan kupeessa.

Kettumäen metsästä löytyy siirtolohkare, iso kivi nimeltä Itsemurhakivi, metsästä löytyy  myös käsittämätön hieno pystysuora kallion seinämä nimeltä Pirunkätkö. Tosin nykyään se itsemurhakivi ei ole enää metsässä vaan 1990/2000-luvuilla rakennetun omakotitaloasutuksen keskellä.

Pyhän Ristin kirkko, Hattulan vanha kirkko lienee paikkakunnan tunnetuin nähtävyys, mutta se sijaitsee Hurttalassa. Uusi kirkko, joka valmistui 1857, on taas Rahkoilassa. Rahkoila olikin aikoinaan Hattulan kunnan keskus, mutta 1970-luvun loppupuolella, vähitellen Parolasta kasvatettiin Hattulaan uusi kunnan keskus.

Minullakin on muistikuvia kaupasta ja postista uuden kirkon kupeessa. Me sisarukset kävimme täällä usein kylässä  mummulassa ja serkkujen luona, niin Hattulassa olevien kuin Hämeenlinnassa asuvien luona. Matkustimme junalla Hämeenlinnaan ja sieltä bussilla tai enojen kyydissä ajettiin Hattulaan. 

Kylän keskuksena toimii monasti kylän koulu, niin Rahkoilassakin, punainen puinen koulurakennus on saanut toimia opinahjona aina 2013 vuoteen asti, jolloin kunnanvaltuusto teki päätöksen lopettaa koulun vastoin kyläläisten toiveita. Aikaisemmin Marjatta-tätini (Reijo-enon leski os. Salvisto) oli ollut Rahkoilan koulun keittäjä ja asui tyttärensä Jaanan kanssa Rahkoilan koulun yläkerrassa. Jaana-serkun luokse hipsittiin tuolloin metsärinteessä olevaa polkua pitkin. Ohitettiin ensin Laakson talo, sitten Salviston talo ja siinä se koulu olikin heti sen jälkeen.

Äitini perhe, Puskalat, tuli tänne Virroilta, äiti eli täällä hyvin lyhyen aikaa elämästään. Isä, varsinaissuomalainen, Pöytyällä syntynyt ja kasvanut, ja pääasiassa Satakunnan Harjavallassa työskennellyt, toivoi aikoinaan että olisivat äitini kanssa muuttaneet tänne vielä vanhoilla päivillä. 

Äiti ja isä menivät naimisiin 1958. Puskalan perhe piti isästäni vaikkakin Puskalalaiset olivat olleet ehdottomasti valkoisten puolella sisällissodan aikoihin ja isäni perhe oli taas vakaumukseltaan punaisia. Puskalalaiset kuuluivat keskustaan ja isäni sosiaalidemokraatteihin. Rahkoilan Puskalan talossa ei koskaan liputettu vappuna, työväen juhlana. Isä oli kansakoulun opettaja ja sivistynyt mies ja se, että äitini, viinikassa, onnistui löytämään ja saamaan niinkin mahtavan miehen kuin isäni on, oli Puskalalaisten mielestä hienoa. Isäni ystävystyi vahvasti äitin veljien kanssa.

Vanhempani ehtivät viettää kultahääpäiväänsä vuonna 2008

Omat vanhemmat eivät koskaan muuttaneet Hattulaan, toive ei ehtinyt toteutua äitini kuollessa 2011 Harjavallassa. Hän kuitenkin ehti iloita, kun Pentti-veljensä jälkeen minulla on ilo asua tässä talossa, täällä kylässä, tällä paikkakunnalla.

Äiteen tuhkat, uurna, tuotiin hänen toiveesta Hattulan uuden kirkon hautausmaalle, oman perheen luo. Samaan hautaan missä ovat Siviä-mummu, Paavo-vaari, Pentti-eno, vaimonsa Sirkka ja heidän tyttärensä Ippa. Samaan hautaan on ajatus saattaa joskus tulevaisuudessa myös isäni tuhkat.

Olohuoneen ikkunasta näkyy pellot ja Hattulan uuden kirkon torni. Tämä maisema on minulle Rahkoila.